Nuku tukkasi tuoksu syntyi opiskeluaikoina Helsingissä yhtenä viikonloppuna oikeastaan " kerralla valmiiksi " kirjoitettuna. Se on viaton teiniaikojen muistelu kesäretkestä Kalajoen hiekkasärkille.Se voitti Järviseutu - Seura ry:n runokilpailun 1975.
Nuku
Tukkasi tuoksu
Rannalta tapaat aina istujia.
Rannallaistujia, kivelläistujia,
hiekassa
kaikki he istuvat.
Heillä on yhteinen pitkä kaisla
jonka solmuja he aukovat.
Koiraan merkki on myös kukinto
aurinkoa vasten
mitä lähempänä
se värisee pehmeästi .
Kun maa pyörähtää
aamuun toisille,
kuuluu rannalta ääniä:
Kitaristin esitys
peittää melkein
lentävän hiekan.
Meri,
lukusuoran yksi,
mistä etsitään
suurinta yhteistä
jaettavaa.
Meren ystävällinen silmä
ei väistä katsettasi,
se vastaa silmäniskuin
ra na ym äen
uha ise m t
ll är
Nuku
tukkasi tuoksu .
Laiva saapuu
ihmiset
lokkien velvollisuus
lentää,
kalojen tehdä
työnsä.
Hiekasta paljastuu
kirjoituk
s
i ää
a t
kis
en vir
re lip
saa pu c
o
l
a
t odotan
si
k n
. ua
Vene hakkaa laituria.
Jos istuisin siinä,
pelkäisin
jättäväni sormet
väliin.
Pedantti mies
polkee kenkänsä
suoraan,
lähtee uimaan,
kääntyy takaisin
suoristamaan
kravatin tuulesta .
Turistit istuvat
pakolliset tuntinsa
nailonpaidoissaan,
lihava mies punoittaa
ja lapset haluavat jäädä.
Mies kehittää
kertomusta retkestä
työtovereilleen,
kuinka kaula paloi
kuumuudesta.
Kaunis nainen
tulee kananlihalle.
Hän pelästyy;
mene pois
kukko
aurinkoni ei
paista lävitsesi.
Hän kääntyy harkitusti
vatsaansa jännittäen,
ja huomaamatta
tunnustelee
ovatko kostean kukkulan
karvat kätkettynä
ajatuksille.
Loman viimeinen päivä
ja ensimmäinen humala
onnesta
surusta.
Kun käänsit selkäsi
unessa koskien,
vaihdoin minäkin puolta,
katsoin nenän
nuorta kaarta
innokasta.
Kun sanoit unessa sanan,
vastasin minä,
tietämättä, kumpi
kysymyksen asetti.
Kun uhkana oli
tyhjyyden tunne,
asetuimme ikkunan
molemmin puolin
odottamaan
syntyviä kuvia .
Kun meillä oli kun
eri tilanteita varten,
nauroimme kysymykselle
mitä teitte,
kun teillä ei ollut
muuta tekemistä.
Ulkopuolella
eläkeläinen k-herra,
pastori löytää opetuslapsen.
He katsovat taivaalle:
Aluksi luulin että
sinä olet jumala
myöhemmin,
että minä.
Jos meitä ei olisi,
joku korvaisi paikkamme
ja tekisi saman kysymyksen.
Jos halumme vaieta
oli suuri,
keskustelimme
siitä ensin .
Jos liiallinen puhe
ylitti meidät,
emme olleet
vielä lähelläkään
maximia.
Jos josseja ei olisi ollut,
olisimme luopuneet myös
kunneista,
me kun emme ole ehdollisia
toisillemme.
Aamulla joimme kahvit
ylhäällä kukkulalla
vaieten,
yöpöllö, soita vielä .
Vähän myöhemmin
juoksimme jo rantaan
nopeana kamera-ajona,
otin taskustani
taitetun paperipalan,
Kultainen sääntö,
älkää iloitko
epäonnesta toisten,
nuku
tukkasi tuoksu,
herää aamun toivo,
eilinen kävi,
ennen huomista
elä tämä hetki,
kuiskaa odotus etäälle.
Nuku
Tukkasi tuoksu
Rannalta tapaat aina istujia.
Rannallaistujia, kivelläistujia,
hiekassa
kaikki he istuvat.
Heillä on yhteinen pitkä kaisla
jonka solmuja he aukovat.
Koiraan merkki on myös kukinto
aurinkoa vasten
mitä lähempänä
se värisee pehmeästi .
Kun maa pyörähtää
aamuun toisille,
kuuluu rannalta ääniä:
Kitaristin esitys
peittää melkein
lentävän hiekan.
Meri,
lukusuoran yksi,
mistä etsitään
suurinta yhteistä
jaettavaa.
Meren ystävällinen silmä
ei väistä katsettasi,
se vastaa silmäniskuin
ra na ym äen
uha ise m t
ll är
Nuku
tukkasi tuoksu .
Laiva saapuu
ihmiset
lokkien velvollisuus
lentää,
kalojen tehdä
työnsä.
Hiekasta paljastuu
kirjoituk
s
i ää
a t
kis
en vir
re lip
saa pu c
o
l
a
t odotan
si
k n
. ua
Vene hakkaa laituria.
Jos istuisin siinä,
pelkäisin
jättäväni sormet
väliin.
Pedantti mies
polkee kenkänsä
suoraan,
lähtee uimaan,
kääntyy takaisin
suoristamaan
kravatin tuulesta .
Turistit istuvat
pakolliset tuntinsa
nailonpaidoissaan,
lihava mies punoittaa
ja lapset haluavat jäädä.
Mies kehittää
kertomusta retkestä
työtovereilleen,
kuinka kaula paloi
kuumuudesta.
Kaunis nainen
tulee kananlihalle.
Hän pelästyy;
mene pois
kukko
aurinkoni ei
paista lävitsesi.
Hän kääntyy harkitusti
vatsaansa jännittäen,
ja huomaamatta
tunnustelee
ovatko kostean kukkulan
karvat kätkettynä
ajatuksille.
Loman viimeinen päivä
ja ensimmäinen humala
onnesta
surusta.
Kun käänsit selkäsi
unessa koskien,
vaihdoin minäkin puolta,
katsoin nenän
nuorta kaarta
innokasta.
Kun sanoit unessa sanan,
vastasin minä,
tietämättä, kumpi
kysymyksen asetti.
Kun uhkana oli
tyhjyyden tunne,
asetuimme ikkunan
molemmin puolin
odottamaan
syntyviä kuvia .
Kun meillä oli kun
eri tilanteita varten,
nauroimme kysymykselle
mitä teitte,
kun teillä ei ollut
muuta tekemistä.
Ulkopuolella
eläkeläinen k-herra,
pastori löytää opetuslapsen.
He katsovat taivaalle:
Aluksi luulin että
sinä olet jumala
myöhemmin,
että minä.
Jos meitä ei olisi,
joku korvaisi paikkamme
ja tekisi saman kysymyksen.
Jos halumme vaieta
oli suuri,
keskustelimme
siitä ensin .
Jos liiallinen puhe
ylitti meidät,
emme olleet
vielä lähelläkään
maximia.
Jos josseja ei olisi ollut,
olisimme luopuneet myös
kunneista,
me kun emme ole ehdollisia
toisillemme.
Aamulla joimme kahvit
ylhäällä kukkulalla
vaieten,
yöpöllö, soita vielä .
Vähän myöhemmin
juoksimme jo rantaan
nopeana kamera-ajona,
otin taskustani
taitetun paperipalan,
Kultainen sääntö,
älkää iloitko
epäonnesta toisten,
nuku
tukkasi tuoksu,
herää aamun toivo,
eilinen kävi,
ennen huomista
elä tämä hetki,
kuiskaa odotus etäälle.