Kävelyllä - kirja kertoo elämänmuutoksesta ja avioerosta. Tässä kirjan alkua...
Viisivuotiaana päätin elää satavuotiaaksi,
tulla Jeesukseksi ja ymmärtää,
mitä on kun ei ole mitään.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin olen
edelleen matkalla, kävelyllä, aavistuksen
lähempänä tyhjyyttä.
Sunnuntaiaamuna aamuhämärissä
sytytän tupakan taloni edessä
katoksen alla.
Hiljaisuudessa vasemmalta lentää lintu,
katselen lumeen tekemääni
yhtä jalanjälkeä.
Tänä jouluna astun kaikesta sivuun;
tunteiden tullessa annan niiden mennä,
surullisuuden hiipiessä mieleeni
astun uuden askeleen nykyhetken
puhtaaseen lumeen.
Tarkasti määrättyyn aikaan ihmiset
lähtevät joulukirkkoon
pyhiinvaellusmatkoille
voimapaikkoihin
kuuntelemaan muiden selittämiä sanoja.
Vuoden verran he ihmettelevät taas
levottomuuttaan.
Kesät talvet
kuljen kaupungin ympäri samaa reittiä.
Joskus lasken jopa askelten määrän
puistolta purolle ja joelle.
Opettelen ymmärtämään vuodenaikoja.
Lähellä siltaa, juuri kun aukea alkaa
ja tuuli
kasvaa haapoja vapaassa rytmissä
vaalean murretuissa sävyissään.
Haapa, haapa, haapa
puu, puu, puu
elämä, elämä, elämä
eikä tässä hetkessä puiden lähellä
ole yhtään ongelmaa.
Aukealla
vähän etäämmällä rantaheinikossa
kasvaa yksinäinen pieni tervaleppä
Se on kääntänyt selkänsä
talven kylmälle viimalle.
Tuntuu oudolta
kun lehtokerttu ei laula.
On helpottavaa, kun antaa
havaintojen tulla ja mennä,
kalenterin olla sivuja kääntämättä,
rakettien lentää niitä näkemättä,
alkoholin olla juomatta
juhlien juhlimatta.
ja huomata
kuinka yksinkertaisen kaunista
elämä on
ihan sinällään.
Vesi minussa kysyy olemustaan.
Muistelee puron sammalisia pyörteitä
ja luodon raivoisaa myrskyä.
Usva peittää näkymän
ja höyry keuhkot.
näissä monissa ongelmissa
kysyjä unohtuu
tuijottamaan pysähdyskuvaa,
jossa kuitenkin
kaikki virtaa jatkuvasti.
Olen hypännyt pois ajan junasta.
Kummallista;
Hiukset ja takinliepeet
lepattavat hurjassa tuulessa.
Raivoisa vauhti ja meteli, mutta
mitään ei kuulu;
Pysähtynyt ikuisuus
olemassaolon ymmärrys.
Tammikuun pitkien iltojen huvina
on seurata televisiosta
interaktiivista ohjelmaa:
Olet vuorotellen kaunis, rohkea ja
dekkarisarjojen etsivä.
Tärkein on kuitenkin
tietokilpailuohjelma
Kuka Sinä Olet ?
Elämässä on paljon tähtihetkiä.
30 vuotta sitten kirjoitin vaivattomasti asioista,
joista en tiennyt mitään.
Nyt kun tiedän, kirjoittaminen on vaikeampaa.
Ilo on kuitenkin huomata,
että elämä on täsmälleen edelleen
yhtä nuori.
Helmikuun pimeys ja kylmyys
saa mielen sekaisin.
Lähes 60 päivää saamattomuutta
ja väsymystä ja levottomuutta
ja aivan turhaan;
Ei ole kiirettä,
päämäärää.
Valo, lämpö, rauhallinen
tarmokkuus.
Mietitkö nyt tänään?
Jos olisin kuollut eilen,
olisinko ehtinyt kaikki?
Niin,
sinun pitäisi olla valmis aina;
pieni laukku pakattuna
matkaa varten.
Kuljen usein vanhan kuusen ohi.
Vuosien tuttavuuden jälkeen
se kertoi tavastaan selviytyä;
Oksat kasvavat alaviistoon
eivätkä pidättele mitään
ylimääräistä taakkaa.
Koska mikään
ei ole ikuista
opettelin tuntemaan
puutarhani.
Nyt tiedän mihin suuntaan
länsituulella kukin korsi
taipuu.
Tunnen myös jokaisen
kasvavan sen
todelliselta nimeltään.
Koska minä olen tuo puutarha
koska mikään ei ole ikuista.
jatkuu myöhemmin...
Viisivuotiaana päätin elää satavuotiaaksi,
tulla Jeesukseksi ja ymmärtää,
mitä on kun ei ole mitään.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin olen
edelleen matkalla, kävelyllä, aavistuksen
lähempänä tyhjyyttä.
Sunnuntaiaamuna aamuhämärissä
sytytän tupakan taloni edessä
katoksen alla.
Hiljaisuudessa vasemmalta lentää lintu,
katselen lumeen tekemääni
yhtä jalanjälkeä.
Tänä jouluna astun kaikesta sivuun;
tunteiden tullessa annan niiden mennä,
surullisuuden hiipiessä mieleeni
astun uuden askeleen nykyhetken
puhtaaseen lumeen.
Tarkasti määrättyyn aikaan ihmiset
lähtevät joulukirkkoon
pyhiinvaellusmatkoille
voimapaikkoihin
kuuntelemaan muiden selittämiä sanoja.
Vuoden verran he ihmettelevät taas
levottomuuttaan.
Kesät talvet
kuljen kaupungin ympäri samaa reittiä.
Joskus lasken jopa askelten määrän
puistolta purolle ja joelle.
Opettelen ymmärtämään vuodenaikoja.
Lähellä siltaa, juuri kun aukea alkaa
ja tuuli
kasvaa haapoja vapaassa rytmissä
vaalean murretuissa sävyissään.
Haapa, haapa, haapa
puu, puu, puu
elämä, elämä, elämä
eikä tässä hetkessä puiden lähellä
ole yhtään ongelmaa.
Aukealla
vähän etäämmällä rantaheinikossa
kasvaa yksinäinen pieni tervaleppä
Se on kääntänyt selkänsä
talven kylmälle viimalle.
Tuntuu oudolta
kun lehtokerttu ei laula.
On helpottavaa, kun antaa
havaintojen tulla ja mennä,
kalenterin olla sivuja kääntämättä,
rakettien lentää niitä näkemättä,
alkoholin olla juomatta
juhlien juhlimatta.
ja huomata
kuinka yksinkertaisen kaunista
elämä on
ihan sinällään.
Vesi minussa kysyy olemustaan.
Muistelee puron sammalisia pyörteitä
ja luodon raivoisaa myrskyä.
Usva peittää näkymän
ja höyry keuhkot.
näissä monissa ongelmissa
kysyjä unohtuu
tuijottamaan pysähdyskuvaa,
jossa kuitenkin
kaikki virtaa jatkuvasti.
Olen hypännyt pois ajan junasta.
Kummallista;
Hiukset ja takinliepeet
lepattavat hurjassa tuulessa.
Raivoisa vauhti ja meteli, mutta
mitään ei kuulu;
Pysähtynyt ikuisuus
olemassaolon ymmärrys.
Tammikuun pitkien iltojen huvina
on seurata televisiosta
interaktiivista ohjelmaa:
Olet vuorotellen kaunis, rohkea ja
dekkarisarjojen etsivä.
Tärkein on kuitenkin
tietokilpailuohjelma
Kuka Sinä Olet ?
Elämässä on paljon tähtihetkiä.
30 vuotta sitten kirjoitin vaivattomasti asioista,
joista en tiennyt mitään.
Nyt kun tiedän, kirjoittaminen on vaikeampaa.
Ilo on kuitenkin huomata,
että elämä on täsmälleen edelleen
yhtä nuori.
Helmikuun pimeys ja kylmyys
saa mielen sekaisin.
Lähes 60 päivää saamattomuutta
ja väsymystä ja levottomuutta
ja aivan turhaan;
Ei ole kiirettä,
päämäärää.
Valo, lämpö, rauhallinen
tarmokkuus.
Mietitkö nyt tänään?
Jos olisin kuollut eilen,
olisinko ehtinyt kaikki?
Niin,
sinun pitäisi olla valmis aina;
pieni laukku pakattuna
matkaa varten.
Kuljen usein vanhan kuusen ohi.
Vuosien tuttavuuden jälkeen
se kertoi tavastaan selviytyä;
Oksat kasvavat alaviistoon
eivätkä pidättele mitään
ylimääräistä taakkaa.
Koska mikään
ei ole ikuista
opettelin tuntemaan
puutarhani.
Nyt tiedän mihin suuntaan
länsituulella kukin korsi
taipuu.
Tunnen myös jokaisen
kasvavan sen
todelliselta nimeltään.
Koska minä olen tuo puutarha
koska mikään ei ole ikuista.
jatkuu myöhemmin...